Tietoliikennettä, versiohallintaa ja epäyhteensopivuutta

Holviimme asennettiin 1. joulukuuta kiinteä symmetrinen Internet-yhteys. Tutkimme lahjoituksena saamiamme tietokoneita ja parhaaksi serverikandidaatiksi valikoitui HP Proliant DL 360 G5, jonka sisuksista paljastui tällaiseen käyttöön suoranaisen ylenpalttinen määrä muistia, prosessoriytimiä, kahdennettua levytilaa ja verkkokortteja. Kävimme tuumasta toimeen, eikä aikaakaan kun NetBSD 7.1 oli asennettuna ja säädettynä reitittämään holvin sisäisen Ethernet-segmentin sekä WLANin ulkomaailmaan.

Kuten tarkkanäköisimmät voivat kuvasta huomata, alkaa SSH-portin kolkuttelu jokseenkin välittömästi, kun koneen kytkee Internetiin.

Ajatuksena on alusta asti ollut saada käyttöön oma versiohallinta ja sille nykyaikainen WWW-edusta. Alkuperäinen suunnitelma Gitlabin asentamisesta kilpistyi kuitenkin kuluneen viikonlopun aikana siihen, ettei sen vaatima gRPC-kirjaston Ruby-laajennus ollut missään määrin halukas kääntymään – tai ainakaan toimimaan – Linux- tai OS X-ympäristön ulkopuolella. Vaihtoehtoja kartoittaessa löytyikin Go-kielellä kirjoitettu vaihtoehtoinen Git-edusta nimeltään Gogs, jonka pystyttäminen tapahtui sangen mutkattomasti. Gogs tarjoaa projekteille myös tikettiseurannan ja wikin.

Sisustamisen edetessä pyrimme myös saamaan IKEA-räkin tilalle ihan oikean räkin.